Toimintasäännöt

1 § NIMI, KOTIPAIKKA, PERUSTAMISAIKA JA KIELI

Yhdistyksen nimi on Ikääntyneitten Kerho ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kouvolan kaupunki. Yhdistys on perustettu marraskuun 18. päivänä 1971 ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä kerho. Kerhon kieli on suomenkieli.

2 § KERHON TARKOITUS

Kerhon tarkoituksena on toimia eläkeläisten sosiaalisen ja muun yhteisen edun valvojana yhdyssiteenä ja yhteenkuuluvuuden tunteen lujittajana.

3 § TARKOITUKSEN TOTEUTTAMINEN

Tarkoitustaan kerho toteuttaa

1. Järjestämällä jäsenilleen- kokouksia,- esitelmä-,  koulutus- ja keskustelutilaisuuksia,- käsityö- ja askartelutilaisuuksia,- ohjelmallisia huvitilaisuuksia- retkiä ja matkoja.

2 Jäsenille järjestettäville retkille ja matkoille voi osallistujia täydentää ulkopuolisilla henkilöillä jäsenhintaa korkeammalla maksulla, huomioon ottaen, että jäsenille on ensisijainen oikeus osallistumisiin.

3. Kiinnittämällä ehdotusten, anomusten ja aloitteiden kautta viranomaisten ja muiden yhteisöjen huomiota eläkeläisten  sosiaaliturvan kehittämiseksi.

4. Jakamalla yhteiskunnan sosiaaliturvapolitiikkaa koskevaa tietoutta.

5. Harjoittamalla alaansa liittyvää julkaisutoimintaa.

Toimintansa tukemiseksi kerho voi - ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, omistaa toimintaansa varten tarpeellisia kiinteistöjä, sekä  - hankkia varoja järjestäen huvi tanssitilaisuuksia, varainkeräyksiä ja arpajaisia, harjoittaen kustannus-, ravitsemus-  ja bingotoimintaa sekä adressien ja muiden vastaavien artikkelien  myyntiä. Toimintaansa varten kerho hankkii tarvittaessa asianomaisen luvan.

4 § KERHON JÄSENYYS

Kerhoon varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä eläkeläinen, joka hyväksyy kerhon tarkoituksen.

Kannattavaksi jäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka tukee kerhon toimintaa suorittamalla vuotuisen tai kertakaikkisen kannattajajäsenmaksun. Kannattavalla jäsenellä on puhe- mutta ei äänioikeutta kerhon kokouksissa. Varsinaiset jäsenet ja kannattavat jäsenet hyväksyy hakemuksesta kerhon hallitus .Kunniapuheenjohtajaksi voidaan kerhon kokouksen päätöksellä kutsua kerhon  puheenjohtajana ansiokkaasti toiminut henkilö. Kunniapuheenjohtajan arvo on elinikäinen. Kunniajäseneksi voidaan hallituksen esityksestä kerhon kokouksen päätöksellä kutsua henkilö, joka on erittäin merkittävästi edistänyt kerhon toimintaa. Kunniajäsenen arvo on elinikäinen.

5 §  JÄSENEN EROAMINEN JA EROTTAMINEN

Jäsenellä on oikeus erota kerhosta ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta kerhon kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan. Ero katsotaan tapahtuneeksi heti, kun ilmoitus on tehty, mutta eroava on velvollinen suorittamaan maksunsa sekä muut näiden sääntöjen edellyttämät velvoitteet kuluvan kalenterivuoden loppuun asti. Kerhon vuotuinen jäsenmaksu on suoritettava ennen helmikuun loppua. Jäsen katsotaan eronneeksi kerhosta, mikäli hän ei ole maksanut vuotuista jäsenmaksuaan  kalenterivuoden loppuun mennessä sen erääntymisestä. Hallitus voi erottaa jäsenen kerhosta, jos jäsen on  jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on kerhoon liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään vahingoittanut kerhoa tai ei enää täytä laissa taikka kerhon säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja. Päätös tulee voimaan heti ja sen katsotaan tulleen asianomaisen tietoon viisi päivää sen jälkeen, kun päätös on lähetetty hänelle kirjatussa kirjeessä. Erotetulla ei ole oikeutta vaatia takaisin kerholle suorittamiaan maksuja.

6 §  LIITTYMIS JA JÄSENMAKSUT

Varsinaisilta jäseniltä kannettavien liittymis- ja jäsenmaksujen sekä kannattajajäsenmaksujen suuruudesta päättää vuosittain kerhon syyskokous. Kunniapuheenjohtajalta ja kunniajäseniltä ei peritä mitään maksuja. Hallituksella on oikeus vapauttaa jäsen jäsenmaksujen suorittamisesta sekä nimetä jäsen ainaisjäseneksi, jos hän on suorittanut liittymis- ja jäsenmaksun ja ollut kerhon jäsenen  vähintään 1 vuoden ja täyttänyt 85 vuotta on suorittanut kertakaikkisena suorituksena 20 vuoden jäsenmaksut tai on tehnyt kerholle huomattavia toiminnallisia, taloudellisia tai muita palveluksia.

7 §  KERHON VARSINAISET JA YLIMÄÄRÄISET KOKOUKSET                

Kerho pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta, joista kevätkokous pidetään helmi-maaliskuussa ja syyskokous loka-marraskuussa. Kokouksen paikan ja tarkemman ajan määrää hallitus. Kutsu varsinaiseen ja ylimääräiseen kokoukseen on julkaistava vähintään 7 päivää ennen kokousta lehti-ilmoituksella kerhon varsinaisen kokouksen määräämässä lehdessä.                                                                                            

8 §  KEVÄT- JA SYYSKOKOUS KEVÄTKOKOUKSESSA KÄSITELLÄÄN

1. Avataan kokous

2. Valitaan kokoukselle   a) puheenjohtaja b) sihteeri c) kaksi pöytäkirjatarkastajaa

d) ääntenlaskijat

3. Todetaan läsnäolevat äänioikeutetut jäsenet

4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

5. Hyväksytään kokouksen työjärjestys

6. Esitetään hallituksen laatima  vuosikertomus ja tilinpäätös sekä toiminnantarkastajien antama lausunto

7. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä  hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille

8. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat

9. Päätetään kokous

SYYSKOKOUKSESSA KÄSITELLÄÄN

1. Avataan kokous

2. Valitaan kokoukselle a) puheenjohtaja b) sihteeri c) kaksi pöytäkirjantarkastajaa

d) ääntenlaskijat

3. Todetaan läsnäolevat äänioikeutetut jäsenet

4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

5. Hyväksytään kokouksen työjärjestys

6. Päätetään jäsenyydestä muissa järjestöissä ja yhteisöissä

7. Vahvistetaan liittymis-, jäsen- ja kannattajajäsenmaksujen suuruus

8. Vahvistetaan toimintasuunnitelma ja talousarvio

9. Valitaan jäsenten keskuudesta hallituksen puheenjohtaja joka toinen vuosi

10. Valitaan hallituksen muut jäsenet ja varajäsenet erovuoroisten tilalle

11. Valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja kaksi varatoiminnantarkastajaa

12. Päätetään  kerhon edustajista niihin järjestöihin ja yhteisöihin, joissa kerho on jäsenenä

13. Päätetään missä lehdessä  julkaistaan kerhon kokouksien kokouskutsut

14.  Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat

15. Kokouksen päättäminen                                     

9 §  KERHON YLIMÄÄRÄINEN KOKOUS

Kerhon  ylimääräinen kokous pidetään silloin, kun hallitus katsoo sen tarpeelliseksi, kerhon kokous niin päättää tai kun vähintään yksi kymmenesosa (1/10) kerhon äänioikeutetuista jäsenistä on jonkin määrätyn asian takia tehnyt siitä hallitukselle  kirjallisen esityksen. Ylimääräisen kokouksen kutsussa on mainittava asia, jonka vuoksi kokous on koolle kutsuttu. Ylimääräinen kokous on pidettävä vähintään kolmenkymmenen (30) vuorokauden kuluessa siitä, kun jäsenet ovat tehneet siitä edellämainitulla tavalla esityksen. Mikäli kerhon jäsen haluaa saada jonkin asian kerhon kevät- tai syyskokouksen käsiteltäväksi, on hänen tehtävä  siitä kirjallinen esitys hallitukselle viimeistään kolmekymmentä (30) päivää ennen kokousta                                                                                                                          

10 § PÖYTÄKIRJA

Kerhon, sen hallituksen ja toimikuntien kokouksissa on pidettävä pöytäkirjaa. Kerhon kokousten pöytäkirjat on kokousten puheenjohtajan ja sihteerin allekirjoitettava sekä valittujen tarkastajien tarkastettava. Hallituksen ja toimikuntien pöytäkirjat tarkistetaan heti tai seuraavassa kokouksessa

11 §  ÄÄNESTYS

Kokouksen päätökseksi tulee se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Henkilöasiat ratkaistaan siten, että eniten ääniä saaneet valitaan. Henkilövaaleissa äänten mennessä tasan vaali ratkaistaan arvalla. Muissa asioissa se mielipide voittaa, johon kokouksen puheenjohtaja on yhtynyt. Kaikissa kokouksissa suoritetaan vaadittaessa äänestys suljettuja lippuja käyttämällä.

Jokaisella liittymismaksunsa ja kokoukseen mennessä jäsenmaksunsa maksaneella varsinaisella jäsenellä, kunniajäsenellä ja kunniapuheenjohtajalla sekä ainaisjäsenellä, kannattavia jäseniä lukuunottamatta, on yksi ääni. Valtakirjalla ei saa äänestää.

12 §  KERHON HALLINTO

Kerhon toimintaa ja taloutta hoitaa hallitus, johon kuuluu kahdeksi toimintavuodeksi valittu puheenjohtaja ja kahdeksi toimintavuodeksi valitut viisi (5) jäsentä ja kolme (3)  varajäsentä. Hallitus  valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. Hallitus  valitsee lisäksi sihteerin, taloudenhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt, jotka voidaan valita myös hallituksen ulkopuolelta. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen ollessaan estynyt varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat sen tarpeelliseksi tai kun puolet hallituksejäsenistä kirjallisesti sitä vaatii Hallitus  on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja ja hänen lisäkseen vähintään puolet sen jäsenistä on saapuvilla. Hallituksen päätökseksi  tulee se mielipide, jota on kannattanut yli puolet läsnä olevista hallituksen jäsenistä. Puheenjohtajan mielipide ratkaisee äänten mennessä tasan, vaaleissa kuitenkin arpa. Vaalit suoritetaan vaadittaessa suljetuin lipuin.

HALLITUKSEN TEHTÄVÄNÄ ON ERITYISESTI

1. Toteuttaa kerhon kokouksen päätökset

2. Johtaa ja kehittää kerhon toimintaa

3. Valita tarvittavat toimikunnat  sekä niiden puheenjohtajat, valvoa ja ohjata niiden toimintaa

4. Vastata kerhon taloudesta

5. Pitää jäsenluetteloa

6. Tehdä kerhon toimintakertomus ja tilinpäätös

7. Tehdä toiminta- ja taloussuunnitelma seuraavaa toimintavuotta varten

8. Hoitaa kerhon tiedotustoimintaa

9.Hyväksyä ja erottaa jäsenet

10. Valita toimihenkilöt ja vahvistaa toimenkuvat

11. Päättää kerhon ansiomerkkien myöntämisestä ja muiden kunnia- ja ansio  merkkien esittämisestä

12. Ryhtyä muihin toimenpiteisiin, joihin kerhon etu vaatii.

13. Luovuttaa tilit toiminnantarkastajille tarkastettavaksi vähintään kolme viikkoa ennen kevätkokousta

14. Pitää yhteyttä ja valita tarvittaessa edustajansa paikkakunnalla toimiviin muihin järjestöihin

PUHEENJOHTAJA

Hallituksen puheenjohtajan  tehtävänä on: valvoa, että kerhon sääntöjä ja päätöksiä noudatetaan,  kutsua koolle hallituksen kokoukset, tehdä aloitteita ja ehdotuksia kerhon toiminnan vilkastuttamiseksi ja toiminnassa ilmenneiden epäkohtien poistamiseksi, valvoa, että toimihenkilöt ja toimikunnat täyttävät tehtävänsä, hoitaa kerhon rekisteriasiat, edustaa yhdistystä, olla läsnä tilintarkastuksessa

SIHTEERI                                                                                       

Sihteerin tehtävänä on: valmistella hallituksen ja kerhon kokouksissa esille tulevat asiat yhdessä puheenjohtajan kanssa, panna täytäntöön hallituksen päätökset, pitää pöytäkirjaa hallituksen kokouksissa, pitää toimintatilastoa, laatia ehdotukset kerhon toimintakertomukseksi ja seuraavan vuoden toimintasuunnitelmaksi, tehdä määräaikaisilmoitukset, hoitaa kerhon kirjeenvaihto ja laatia tarvittavat asiakirjat, hoitaa kerhon arkisto ja käsikirjasto, hoitaa kerhon tiedotustoiminta

TALOUDENHOITAJA

Taloudenhoitajan  tehtävänä on: huolehtia jäsenmaksujen ja muiden saatavien perinnästä,  huolehtia kerhon varoista ja rahaliikenteestä, huolehtia varojen hankkimisesta ja omaisuuden hoidosta yhdessä hallituksen kanssa, hoitaa kerhon kirjanpito, laatia tilinpäätös ja tilikertomus- laatia ehdotus seuraavan vuoden talousarvioksi yhdessä puheenjohtajan kanssa, olla läsnä tilintarkastuksessa, huolehtia jäsenkortistosta yhdessä jäsensihteerin kanssa. 

Kerhon kirjanpito, tilinpäätöksen ja tilikertomuksen laadinta voidaan hallituksen päätöksellä antaa ulkopuolisille.

13 §  TOIMINTA- JA TILIVUOSI, TILINTARKASTUS

Kerhon toiminta- ja tilivuosi on kalenterivuosi. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen toimintakertomus on annettava toiminnantarkastajille viimeistään kolme (3) viikkoa ennen kevätkokousta. Toiminnantarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen kevätkokousta  hallitukselle.

14 §  KERHON NIMEN KIRJOITTAMINEN

Kerhon nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri tai taloudenhoitaja, kaksi yhdessä.

15 §  TOIMIKUNNAT

Toimikunnat voivat päättää sisäisestä toiminnastaan, kuitenkin siten, että kerhon hallitus vahvistaa toimikunnan tekemät päätökset

16 §  SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN                                                                     

Näiden sääntöjen muuttamisesta päättää kerhon kokous vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta.

17 §  KERHON PURKAMINEN

Kerhon purkamisesta päättää kerhon kokous vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava erikseen kerhon purkamisesta.

18 §  KERHON VAROJEN LUOVUTTAMINEN

Jos kerho on päätetty purkaa, sen varat on luovutettava Kouvolan kaupungille käytettäväksi eläkeläisten hyväksi tai muutoin yhdistyksen tarkoituksen toteuttamiseen purkamisesta päättäneen kokouksen päätöksen mukaisesti. Pesänselvitysmiehinä toimivat kokouksen valitsemat henkilöt. Kerhon tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat samaan takoitukseen Kerhon purkamisesta on tehtävä purkautumisilmoitus yhdistysrekisteriin.

19 §  JÄSENOIKEUDET

Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.  Nämä säännöt on Patentti- ja rekisterihallitus rekisteröinyt  9/2001

Sääntömuutoksen 8. § ja 12. § on Patentti- ja rekisterihallitus rekisteröinyt 18.10.2006

Sääntömuutoksen 5. § ja 12. § on Patentti- ja rekisterihallitus rekisteröinyt 19.09.2008

Sääntömuutoksen 3.§ kohta 2 on Patentti- ja rekisterihallitus rekisteröinyt 4/2021


Sääntömuutoksen 12§on Patentti- ja Rekisterihallitus rekisteröinyt 10.3.2023

Jaa tämä sivu